Vuoden Finlandia Hotelli on Hotelli Alba!

Vuoden 2016 Finlandia Hotelli on … Finlandia Hotel Alba !

 

Finlandia Hotellien hallitus on valinnut Finlandia Hotel Alban Vuoden 2016 Finlandia Hotelliksi.

Tunnustuksen perusteena on tuloksellinen toiminta Jyväskylän talousalueen laajentuneessa majoitusliiketoiminnassa, jatkuva ja määrätietoinen hotelliliiketoiminnan uudistaminen, sitoutuminen kotimaiseen yrittäjävetoiseen hotelliketjuun ja sen aktiivinen kehittäminen, tuloksellinen kanta-asiakasmyynti sekä myönteinen asiakaspalaute.

 

Finlandia Hotel Alban hotellinjohtaja Katri Paakkari korostaa yhteistyötä ja yliopistokaupungin vilkkautta hotellibisneksen onnistumisessa.

– Jyväskylä on vireä kaupunki. Täällä osataan hoitaa ammattimaisesti kongressien, messujen ja erilaisten isojen tapahtumien järjestelyt. Teemme yhteistyötä matkailun toimijoiden kesken.

Hotellitoiminta edellyttää jatkuvaa uudistumista, mitä ei Albassakaan ole unohdettu.

– Alban toimintaa kehitetään toki jatkuvasti. Aivan viimeaikaiset uudistukset ovat koskeneet varausjärjestelmän ja hinnoittelun kehittämistä sekä tätä kautta palvelun parantamista asiakkaillemme.

Hotellinjohtaja Katri Paakkaria ilahduttaa bonuskorttiasiakkaiden määrä. Heitä on noin 20 prosenttia kaikista Alban asiakkaista.

– Mielestämme bonusasiakkuudessa on positiivinen etu sekä asiakkaalle, että hotellille. He ovat ketjumme voimavara. Pystymme tarjoamaan tämän lisäarvon asiakkaillemme helpolla tavalla. Näkyvyyttä tulee myös ketjun markkinoinnin kautta.

Hotelli Alba on ainutlaatuisella paikalla Jyväsjärven rannalla, noin kilometrin päässä keskustasta. näköalaravintolassamme. Albassa on kaikkiaan 126 superior-, standard- ja economy-tasoista hotellihuonetta sekä ravintola 150-paikkaisine kesäterasseineen.

 

Lisätietoja:

Finlandia Hotel Alba: Katri Paakkari, yrittäjä, hotellin johtaja, tel.044 732 6390, www.hotellialba.fi

Finlandia Hotels -ketju: Kari Pauloaho, toimitusjohtaja, tel. 044 544 5570

ALBA_KES08

loading comments...